Kuinka helposti voimme menettää omat vapautemme, jos emme puolusta toisten oikeuksia.
Arvoisat Kunnioitetut Kansalaiset! Tänään muistamme Saksassa 1892 syntyneen Martin Niemöllerin, syntynyt 14. tammikuuta 1892 ja kuollut 6. maaliskuuta 1984, kuolemaa, joka sattui yli 40 vuotta sitten. Vaikka moni ei välttämättä tunne hänen nimeään - ja hän saattaa olla tuiki tuntematon hahmo, mutta hänen merkityksensä kiteytyy yhteen hänen runoonsa. Hän on jäänyt historiaan runollaan. Hänen runonsa on jättänyt lähtemättömän jäljen historiaan – runo, joka on vieläkin surullisen ajankohtaisempi tänä päivänä. Niemöller kirjoitti runonsa kritisoidakseen kotimaansa älymystöä ja eliittiä heidän pelkuruudestaan. 1930-luvun Saksassa silmät ummistettiin erilaisten väestöryhmien vainolta, ja nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, mekin tiedämme, mihin tuo vaikeneminen johti. Valitettavasti Niemöllerin runo resonoi yhä, niin Saksassa kuin maailmanlaajuisesti. Myös Suomessa vastakkainasettelu on voimistunut, ja erilaiste...