Kun yhteiskunta vaikenee vääryyden edessä, laki menettää moraalinsa, ihminen menettää sielunsa ja hiljaisuudesta tulee rikos, joka lopulta tuomitsee koko kansan.

 Hyvät ystävät, rakkaat kanssasisaret ja -veljet,

 

Tänään seison edessänne muistuttaakseni meitä kaikkia siitä, mikä on kansakuntamme ylevin tehtävä: puolustaa oikeudenmukaisuutta, yhteistä hyvää ja jokaisen ihmisarvoa – silloinkin, kun itse emme ole suoraan uhattuina. Historia on opettanut meille, että kansakuntaa ei mitata vain sen voimassa, vaan ennen kaikkea siinä, kuinka se kohtelee heikoimpiaan.

 

Martin Niemöllerin viisas ja samalla syvästi koskettava runo herättää meissä arvostuksen yhteisen vastuullisuuden edessä. Siinä, missä Niemöller itse katsoi aikanaan sivusta, kuinka toiset kohtasivat vääryyttä, hän kutsuu meitä tänään kysymään: Olemmeko me valmiita puolustamaan sorrettuja, vastustamaan vääryyttä ja seisomaan heikkojen rinnalla, kun sen aika tulee?

 

Niemöller lausuu: "Ensin he tulivat hakemaan kommunisteja, enkä puhunut mitään, koska en ollut kommunisti. Sitten he tulivat hakemaan ammattiyhdistysväkeä, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysväen jäsen. Sitten he tulivat hakemaan juutalaisia, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen. Lopulta he tulivat hakemaan minua, eikä ollut enää ketään jäljellä puhumaan puolestani."

 

Martin Niemöllerin runo ”Ensin ne tulivat...” toimii voimakkaana ja ajattomana muistutuksena totalitarismin vaarasta ja oikeusvaltion merkityksestä.

 

Tämä runo, hyvät kuulijat, on heijastus siitä, kuinka helposti voimme menettää omat vapautemme, jos emme puolusta toisten oikeuksia. Jokainen meistä on yhteiskunnan kankaassa yhtä tärkeä lanka, ja jokainen vääryys, jonka annamme tapahtua ilman vastalausetta, tekee kankaaseemme repeämän.

 

Emme saa antaa historian toistaa itseään. On meidän velvollisuutemme olla valppaana, tarkkaavaisina ja rohkeina. Ei vain oman itsemme puolesta, vaan kaikkien niiden puolesta, jotka eivät voi itseään puolustaa. Sillä oikeudenmukaisuus ei tunne rajoja, eikä se katso väriä, kansallisuutta tai asemaa. Se on arvokkainta, mitä voimme suojella.

 

Vain silloin, kun toimimme solidaarisesti kaikkien kansalaisten puolesta, voimme varmistaa, että maamme pysyy vapaana, oikeudenmukaisena ja yhtenäisenä. Oikeudenmukaisuus on kansallisen arvokkuuden peruskivi – ilman sitä menetämme sen, mikä tekee meistä suuren kansakunnan.

 

Meidän tulee vaalia yhteistä hyvää ja muistaa, että oikeus ja totuus eivät voi olla valikoivia. Emme voi katsoa sivuun, emme voi vaieta, sillä lopulta vaikeneminen syö meidät sisältä. Niemöller kutsuu meitä tunnistamaan tämän vaaran ja ottamaan vastuun. Meidän on oltava lujia, kun muut horjuvat; meidän on oltava ääni, kun muut vaipuvat hiljaisuuteen.

 

Rakkaat kuulijat, katsokaamme toisiamme – emme erottuvina, vaan yhdistyneinä. Patrioottinen velvollisuutemme on taata, että jokainen voi elää ilman pelkoa, että jokaisen oikeudet ovat turvatut. Ja ennen kaikkea, että meistä jokainen seisoo puolustamassa toisia silloin, kun vääryys pyrkii voittamaan.

 

Tämä on kansamme ylevin tehtävä.

 

Olkaamme sen arvoisia.