Kuinka helposti voimme menettää omat vapautemme, jos emme puolusta toisten oikeuksia.

Arvoisat Kunnioitetut Kansalaiset!

 

Tänään muistamme Saksassa 1892 syntyneen Martin Niemöllerin, syntynyt 14. tammikuuta 1892 ja kuollut 6. maaliskuuta 1984, kuolemaa, joka sattui yli 40 vuotta sitten.

 

Vaikka moni ei välttämättä tunne hänen nimeään - ja hän saattaa olla tuiki tuntematon hahmo, mutta hänen merkityksensä kiteytyy yhteen hänen runoonsa.

 

Hän on jäänyt historiaan runollaan.

 

Hänen runonsa on jättänyt lähtemättömän jäljen historiaan – runo, joka on vieläkin surullisen ajankohtaisempi tänä päivänä.

 

Niemöller kirjoitti runonsa kritisoidakseen kotimaansa älymystöä ja eliittiä heidän pelkuruudestaan.

 

1930-luvun Saksassa silmät ummistettiin erilaisten väestöryhmien vainolta, ja nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, mekin tiedämme, mihin tuo vaikeneminen johti.

 

Valitettavasti Niemöllerin runo resonoi yhä, niin Saksassa kuin maailmanlaajuisesti.

 

Myös Suomessa vastakkainasettelu on voimistunut, ja erilaisten ihmisten epäinhimillistäminen sekä kielteinen leimaaminen ovat lisääntyneet sensuurin, toisinajattelijoiden leimaamisen ja kontrollin ohella.

 

Ilkeiden sanojen ja pahojen tekojen välinen matka on valitettavan lyhyt.

 

Tänään muistutamme itseämme ja kaikkia huolestuneita suomalaisia siitä, ettemme saa ummistaa silmiämme tai vaieta, kun diskriminointi ja sorto toisinajattelijoita kohtaan, sensuuri ja kontrolli lisääntyvät.

 

Ihmisoikeudet ja avoin demokraattinen yhteiskunta eivät säily itsestään – niiden puolesta täytyy toimia – taistella!

 

Yhdessä voimme rakentaa yhteiskunnan, joka perustuu kunnioitukseen, ymmärrykseen ja oikeudenmukaisuuteen.

 

Tänään käsittelemme joiltain osin tätä pastori Martin Niemöllerin runoa ja sen syvää merkitystä totalitarismin ja sorron vaaroista sosiaali- ja rikosoikeudellisesta näkökulmasta.

 

Martin Niemöllerin Runo kuuluu näin:

 

"Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, enkä puhunut mitään koska en ollut kommunisti.

 

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

 

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

 

Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä silloin enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani."

 

Martin Niemöllerin runo, joka tunnetaan usein nimellä "Ensin ne tulivat" ("First They Came"), on voimakas lausuma välinpitämättömyyden ja toimettomuuden seurauksista epäoikeudenmukaisuuden edessä.

 

Martin Niemöller kirjoitti runon ensimmäisen version vuonna 1946 ammentaen kokemuksistaan natsi-Saksan aikaisessa Saksassa.

 

Hänen elämäntyönsä ja oma kokemuksensa natsi-Saksassa ja siitä, kuinka hiljaisuus ja välinpitämättömyys johtavat lopulta kaikkien vapauksien menetykseen, ovat runon syvällisen viestin taustalla.

 

Runon sanoma:

 

Runo korostaa totalitarismin vaaroja ja sen kykyä hiljentää ja eristää eri ryhmiä yhteiskunnassa. 

 

Tämä runo kuvastaa voimakkaasti totalitarismin nousun vääjäämätöntä kehitystä ja sen vaaroja yhteiskunnalle.

 

Runo kertoo siitä, kuinka totalitarismin edetessä eri ryhmät joutuvat sortamisen ja vainon kohteeksi, kunnes lopulta kukaan ei ole enää jäljellä puolustamaan sorrettujen oikeuksia.

 

 

Runo muistuttaa meitä siitä, että vaikeneminen ja välinpitämättömyys muiden sorron kohteiden kohtalosta voi johtaa omaan kohtaloon, kun totalitaristinen hallinto saavuttaa valta-asemansa. 

 

Runo kuvaa totalitarismin kehityksen vääjäämätöntä logiikkaa, jossa sorron kohdistaminen eri ryhmiin on ensimmäinen askel kohti yleistä sortoa ja kontrollia. 

 

Runo kannustaa solidaarisuuteen ja toimintaan sortoa vastaan, ennen kuin se leviää ja vaikuttaa kaikkiin.

 

Runo kuvastaa totalitarismin nousun vääjäämätöntä kehitystä ja sen vaaroja yhteiskunnalle. 

 

Martin Niemöllerin runo "Ensin ne tulivat..." on voimakas ja ajaton muistutus siitä, kuinka vaikeneminen ja välinpitämättömyys muiden kärsimyksestä voivat lopulta johtaa omien oikeuksiemme menetykseen.

 

Niemöller oli saksalainen luterilainen pastori ja teologi, joka eli ja toimi natsi-Saksan aikana, ja hänen kokemuksensa tuosta ajasta ovat runon taustalla.

 

Niemöller aluksi tuki kansallissosialismia, mutta myöhemmin katui ja vastusti sitä, erityisesti natsihallinnon toimia vähemmistöjä kohtaan.

 

Runo korostaa kollektiivisen vastuun merkitystä ja varoittaa siitä, kuinka syrjinnän ja sorron sietäminen voi lopulta tuhota yhteiskunnan moraalisen kudoksen.

 

Sen ydin on universaalissa solidaarisuudessa: se kehottaa jokaista puolustamaan sorrettuja, sillä välinpitämättömyys toisten kärsimykselle saattaa lopulta koitua myös omaksi kohtaloksi.

 

Vaikka runo nostaa esiin vakavia poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä, sen tarkoitus ja sanoma ovat yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä. 

 

 

Oikeusopillinen Analyysi

 

 

Totalitarismin Mekanismit

 

Runo havainnollistaa totalitarismin etenemisen logiikkaa: se alkaa yksittäisten ryhmien vainoamisesta ja laajenee vähitellen, kunnes koko yhteiskunta on alistettu hallinnon kontrolliin.

 

Tämä prosessi hyödyntää usein oikeusjärjestelmää lainsäädäntöineen välineenään, jossa oikeuslaitoksen riippumattomuus murennetaan ja siitä tulee hallinnon poliittisten tavoitteiden toteuttaja.

 

Oikeusjärjestelmän tulee suojella kaikkien oikeuksia, ja kansalaisten tulee olla valmiita puolustamaan toisiaan sorron uhatessa.

 

 

 

Oikeusvaltion Merkitys ja Periaate

 

Oikeusvaltion periaate, jossa laki suojelee yksilön oikeuksia ja turvaa oikeudenmukaisuuden, on totalitarismin vastakohta.

 

Niemöllerin runo korostaa, kuinka oikeusjärjestelmän muuttaminen poliittisten tarkoitusperien työkaluksi johtaa epäoikeudenmukaisuuteen ja ihmisoikeusloukkauksiin.

 

Oikeusvaltion puolustaminen on kriittistä totalitarismin estämiseksi.

 

Runo muistuttaa meitä siitä, että vaikka emme itse kuuluisi sorrettuun / vainottuun ryhmään, vaikeneminen epäoikeudenmukaisuuden edessä kääntyy lopulta meitä itseämme vastaan.

 

Oikeusjärjestelmän tulee suojella kaikkien oikeuksia, ja kansalaisten tulee olla valmiita puolustamaan toisiaan sorron uhatessa.

 

 

 

Yhteiskunnallinen Vastuullisuus

 

Runo muistuttaa meitä yhteiskunnallisesta vastuusta.

 

Vaikka emme itse kuuluisi sorrettuun ryhmään, vaikeneminen epäoikeudenmukaisuuden edessä voi lopulta kääntyä meitä itseämme vastaan.

 

Oikeusjärjestelmän tulee suojella kaikkien oikeuksia, ja kansalaisten tulee olla valmiita puolustamaan toisiaan sorron uhatessa.

 

 

Koska runo on peräisin tunnetulta henkilöltä ja sitä on käytetty laajasti historian ja yhteiskunnan opetuksissa, on epätodennäköistä, että sitä pidettäisiin kunnianloukkauksena.

 

Kunnianloukkaus edellyttäisi yleensä, että henkilön mainetta tai kunniaa on tahallisesti vahingoitettu, ja tämä runo ei pyri tähän tarkoitukseen. 

 

Sen sijaan se pyrkii herättämään ajatuksia ja kannustamaan toimintaan sortoa vastaan. 

 

Lisäksi runo on usein tulkittu historialliseksi dokumentiksi tai puolustukseksi sorrettuja ihmisryhmiä kohtaan, mikä vähentää sen kunnianloukkauksen mahdollisuutta.

 

Yleisesti ottaen runo voidaan nähdä ilmaisuna poliittisista näkemyksistä ja yhteiskunnallisista huolista, eikä sitä todennäköisesti tulkittaisi kunnianloukkaukseksi missään oikeudellisessa kontekstissa.

 

Runo korostaa totalitarismin vaaroja ja sen kykyä hiljentää ja eristää eri ryhmiä yhteiskunnassa.

 

Se viittaa siihen, että vaikeneminen ja välinpitämättömyys muiden sorron kohteiden kohtalosta voi johtaa omaan kohtaloon, kun totalitaristinen hallinto saavuttaa valta-asemansa.

 

Runo korostaa totalitarismin kehityksen vääjäämätöntä logiikkaa, jossa sorron kohdistaminen eri ryhmiin on ensimmäinen askel kohti yleistä sortoa ja kontrollia.

 

Se muistuttaa meitä siitä, että vaikka emme itse kuuluisi ensimmäiseen sorron kohteena olevaan ryhmään, vaikeneminen tai välinpitämättömyys muiden kärsimyksestä voi lopulta kääntyä itseämme vastaan, kun aika koittaa.

 

Runo kannustaa solidaarisuuteen ja toimintaan sortoa vastaan, ennen kuin se leviää ja vaikuttaa meihin kaikkiin ja alistaa kaikki tyrannian alle.

 

 

Oikeusopillinen Näkökulma

 

Oikeusopillisesta näkökulmasta tarkasteltuna runo korostaa totalitarismin väärinkäytöksiä oikeusjärjestelmän kautta.

 

Totalitaristinen hallinto muuttaa oikeuslaitoksen ja lainsäädännön välineeksi omien poliittisten tavoitteidensa toteuttamiseksi, mikä johtaa oikeudenmukaisuuden romahtamiseen ja yksilöiden perusoikeuksien polkemiseen.

 

Niemöllerin runo havainnollistaa totalitarismin etenemisen logiikkaa: se alkaa yksittäisten ryhmien vainoamisesta ja laajenee vähitellen, kunnes koko yhteiskunta on alistettu hallinnon kontrolliin.

 

Tämä prosessi hyödyntää usein oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä välineenään, jolloin oikeuslaitoksen riippumattomuus murennetaan ja siitä tulee hallinnon poliittisten tavoitteiden toteuttaja.

 

Runo korostaa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustamisen merkitystä totalitarismia vastaan.

 

 

Rikosoikeudellinen Näkökulma:

 

 

Totalitaristinen hallinto käyttää oikeusjärjestelmää sorron välineenä.

 

Rikosoikeudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna runo viittaa siihen, että totalitaristinen hallinto käyttää oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä sorron ja vainon välineenä.

 

Tämä tarkoittaa, että lainsäädäntöä ja oikeudenkäyttöä väärinkäytetään hallinnon poliittisten vastustajien, vähemmistöjen ja muiden epätoivottujen ryhmien vainoamiseen.

 

Tällainen toiminta on oikeusvaltion periaatteiden vastaista ja johtaa oikeudenmukaisuuden murenemiseen.

 

Tämä merkitsee, että totalitaristisessa valtiossa oikeusjärjestelmä muuttuu epäoikeudenmukaiseksi ja toimii hallinnon poliittisten tavoitteiden välineenä sen sijaan, että se olisi oikeudenmukaisuuden takaaja.

 

Oikeusvaltion periaatteiden mureneminen johtaa siihen, että oikeusjärjestelmä palvelee hallinnon poliittisia päämääriä, ei oikeudenmukaisuutta.

 

Tässä kontekstissa runo korostaa oikeusvaltion merkitystä ja tarvetta puolustaa oikeusnormeja ja ihmisoikeuksia totalitarismia vastaan.

Historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka totalitaristiset hallinnot ovat väärinkäyttäneet lainsäädäntöä ja oikeuslaitosta vainotakseen poliittisia vastustajiaan ja vähemmistöjä.

Niemöllerin runo kuvastaa voimakkaasti totalitarismin nousun vääjäämätöntä kehitystä ja sen vaaroja yhteiskunnalle.

 

Runo kertoo siitä, kuinka totalitarismin edetessä eri ryhmät joutuvat sortamisen ja vainon kohteeksi, kunnes lopulta kukaan ei ole enää jäljellä puolustamaan sorrettujen oikeuksia.

 

 

Sosiaalipoliittinen Näkökulma

 

Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta katsottuna runo korostaa yhteiskunnallista vastuuta ja solidaarisuutta eri ryhmiä kohtaan, korostaen, että sorto yhtä ryhmää kohtaan on uhka kaikille.

 

Runo on voimakas muistutus yhteiskunnallisesta vastuustamme ja solidaarisuuden tärkeydestä.

 

Runo painottaa, että sorto yhtä ryhmää kohtaan on uhka kaikille, ja siksi on tärkeää taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan sen kaikissa muodoissaan.

 

Runo viittaa siihen, että totalitarismin uhka ei kohdistu vain yhteen ryhmään, vaan se uhkaa koko yhteiskuntaa.

 

Sorto yhtä ryhmää kohtaan on uhka koko yhteiskunnalle.

 

Siksi on tärkeää taistella sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan kaikissa muodoissaan, olivat ne sitten poliittisia, sosiaalisia tai taloudellisia.

 

Vaikeneminen ja välinpitämättömyys edistävät totalitarismin leviämistä.

 

Totalitarismin nousu voidaan estää ja yhteiskunta voidaan säilyttää vapaana ja oikeudenmukaisena.

 

Runo kannustaa yhteiskunnalliseen aktivismiin / kansalaisaktivistiseen toimintaan / kansalaisaktivismiin ja solidaarisuuteen eri ryhmien välillä totalitarismin nousun estämiseksi ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan säilyttämiseksi.

 

Historia on osoittanut, että kun eri ryhmät eivät puolusta toisiaan, totalitarismi voi vapaasti laajentua ja vahvistua.

 

Niemöllerin runo kuvastaa voimakkaasti totalitarismin nousun vääjäämätöntä kehitystä ja sen vaaroja yhteiskunnalle.

 

Runo kertoo siitä, kuinka totalitarismin edetessä eri ryhmät joutuvat sortamisen ja vainon kohteeksi, kunnes lopulta kukaan ei ole enää jäljellä puolustamaan sorrettujen oikeuksia.

 

Sosiaalipoliittinen vastuu vaatii aktiivista vastustusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja solidaarisuutta eri ryhmien välillä.

 

 

Yhteenveto ja Loppupäätelmät

 

Martin Niemöllerin runo on voimakas varoitus siitä, kuinka vaikeneminen ja välinpitämättömyys muiden kärsimyksestä johtavat totalitarismin nousuun, omien oikeuksiemme menetykseen ja oikeusvaltion tuhoon.

 

Runo korostaa yhteiskunnallista solidaarisuutta ja vastuuta, oikeusvaltion puolustamista ja aktiivista vastustusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

 

Meidän tulee muistaa Niemöllerin sanat ja toimia niiden hengessä, jotta voimme säilyttää vapaan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan.

 

Niemöllerin runo on varoitus siitä, kuinka helposti ja nopeasti demokratia voi murentua, jos emme puolusta kaikkien oikeuksia.

 

Runo kertoo siitä, kuinka totalitarismin edetessä eri ryhmät joutuvat sortamisen ja vainon kohteeksi, kunnes lopulta kukaan ei ole enää jäljellä puolustamaan sorrettujen oikeuksia.

 

Runo muistuttaa meitä siitä, että vaikeneminen epäoikeudenmukaisuuden edessä ei suojaa ketään, vaan heikentää koko yhteiskuntaa.

 

Oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustaminen on yhteinen velvollisuutemme, jotta emme toista historian virheitä.

 

Tämä runo toimii varoituksena siitä, että vaikeneminen ja välinpitämättömyys muiden kärsimyksestä johtavat omien oikeuksiemme menetykseen ja toimii voimakkaana ja ajattomana muistutuksena totalitarismin vaarasta ja oikeusvaltion merkityksestä.

 

Sen opetus on ajaton ja muistuttaa meitä pysymään valppaina ja puolustamaan oikeudenmukaisuutta kaikkialla, missä sitä uhataan.

 

 

Lähteet:

 

Niemöller, Martin. "First They Came..." Holocaust Encyclopedia. United States Holocaust Memorial Museum.

 

Tämä on lähde runon alkuperäiselle versiolle ja sen käytölle historian opetuksissa.

 

 

Arendt, Hannah. "The Origins of Totalitarianism." Schocken Books, 1951.

 

Hannah Arendtin teos antaa syvällistä ymmärrystä totalitarismin alkuperästä ja vaikutuksista.

 

 

Neier, Aryeh. "Defending My Enemy: American Nazis, the Skokie Case, and the Risks of Freedom." E. P. Dutton, 1979.

 

Aryeh Neierin kirja käsittelee oikeudenmukaisuuden ja sananvapauden merkitystä totalitarismia vastaan.

 

 

Hyvät ystävät, rakkaat kanssasisaret ja -veljet,

 

Tänään seison edessänne muistuttaakseni meitä kaikkia siitä, mikä on kansakuntamme ylevin tehtävä: puolustaa oikeudenmukaisuutta, yhteistä hyvää ja jokaisen ihmisarvoa – silloinkin, kun itse emme ole suoraan uhattuina. Historia on opettanut meille, että kansakuntaa ei mitata vain sen voimassa, vaan ennen kaikkea siinä, kuinka se kohtelee heikoimpiaan.

 

Martin Niemöllerin viisas ja samalla syvästi koskettava runo herättää meissä arvostuksen yhteisen vastuullisuuden edessä. Siinä, missä Niemöller itse katsoi aikanaan sivusta, kuinka toiset kohtasivat vääryyttä, hän kutsuu meitä tänään kysymään: Olemmeko me valmiita puolustamaan sorrettuja, vastustamaan vääryyttä ja seisomaan heikkojen rinnalla, kun sen aika tulee?

 

Niemöller lausuu: "Ensin he tulivat hakemaan kommunisteja, enkä puhunut mitään, koska en ollut kommunisti. Sitten he tulivat hakemaan ammattiyhdistysväkeä, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysväen jäsen. Sitten he tulivat hakemaan juutalaisia, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen. Lopulta he tulivat hakemaan minua, eikä ollut enää ketään jäljellä puhumaan puolestani."

 

Martin Niemöllerin runo ”Ensin ne tulivat...” toimii voimakkaana ja ajattomana muistutuksena totalitarismin vaarasta ja oikeusvaltion merkityksestä.

 

Tämä runo, hyvät kuulijat, on heijastus siitä, kuinka helposti voimme menettää omat vapautemme, jos emme puolusta toisten oikeuksia. Jokainen meistä on yhteiskunnan kankaassa yhtä tärkeä lanka, ja jokainen vääryys, jonka annamme tapahtua ilman vastalausetta, tekee kankaaseemme repeämän.

 

Emme saa antaa historian toistaa itseään. On meidän velvollisuutemme olla valppaana, tarkkaavaisina ja rohkeina. Ei vain oman itsemme puolesta, vaan kaikkien niiden puolesta, jotka eivät voi itseään puolustaa. Sillä oikeudenmukaisuus ei tunne rajoja, eikä se katso väriä, kansallisuutta tai asemaa. Se on arvokkainta, mitä voimme suojella.

 

Vain silloin, kun toimimme solidaarisesti kaikkien kansalaisten puolesta, voimme varmistaa, että maamme pysyy vapaana, oikeudenmukaisena ja yhtenäisenä. Oikeudenmukaisuus on kansallisen arvokkuuden peruskivi – ilman sitä menetämme sen, mikä tekee meistä suuren kansakunnan.

 

Meidän tulee vaalia yhteistä hyvää ja muistaa, että oikeus ja totuus eivät voi olla valikoivia. Emme voi katsoa sivuun, emme voi vaieta, sillä lopulta vaikeneminen syö meidät sisältä. Niemöller kutsuu meitä tunnistamaan tämän vaaran ja ottamaan vastuun. Meidän on oltava lujia, kun muut horjuvat; meidän on oltava ääni, kun muut vaipuvat hiljaisuuteen.

 

Rakkaat kuulijat, katsokaamme toisiamme – emme erottuvina, vaan yhdistyneinä. Patrioottinen velvollisuutemme on taata, että jokainen voi elää ilman pelkoa, että jokaisen oikeudet ovat turvatut. Ja ennen kaikkea, että meistä jokainen seisoo puolustamassa toisia silloin, kun vääryys pyrkii voittamaan.

 

Tämä on kansamme ylevin tehtävä.

 

Olkaamme sen arvoisia.