Tämä on kuin sanallinen isku pallean alle, jonka tulisi viimein ravistella kansa hereille – koska nyt ei ole enää aikaa odottaa.  Tässä on siis kirjoitus, joka ei pyydä anteeksi eikä jätä kenellekään tilaa kääntää katsettaan pois: KUINKA TEHDÄÄN HILJAA KANSALLINEN ITSEMURHA – JA KAIKKI TAPUTTAVAT Tervetuloa Suomi 2025 – kansakunta, joka hiljenee niin kauniisti, että UNESCO harkitsee sen lisäämistä vaikenevan demokratian maailmanperintökohteeksi. Missä olemme?  Siellä, missä ihmiset kiittävät sortoa turvallisuudesta, vaihtavat vapautensa mukavuuksiin – ja tekevät sen vielä hymyn kera. 1. ”Älä puhu siitä, se ahdistaa.” Tämä on uuden ajan iskulause.  Totuus ei enää vapauta – se häiritsee ilmapiiriä.  Siksi moni istuu hiljaa kuin varovaisesti koulutettu koira: ei hauku, ei pure, ei edes vilkaise isäntää silmiin. – Kuka vei sananvapauden? Ei kukaan.  Me luovutimme sen.   Vapaaehtoisesti.  Koska ei uskallettu olla epämukavia. "Älä tee numeroa", sanoi ...

  KARJALAN KANNAKSEN KUNNAILTA KAJAHTAA ÄÄNI EIKÄ VAIN ETÄINEN KAIKU SIITÄ! "Myö ei olla karjalaisii, vaan KARJALAlaisii, koska myö ei olla karjaa" – Mummuni ja Anoppini tarina Muolaan Kaukilan kylässä ja Sortavalan Ylläppäässä – vuosina 1939–1944.  Tämä kirjoitus kunnioittaa heidän muistoaan ja kaikkia KARJALAlaisia, jotka eivät olleet karjaa, vaan kansa, joka kantoi identiteettinsä ylpeydellä, läpi kivun, hävityksen ja toivon. I. Talvi 1939 – Kuin pimeys olisi nielaissut koko maailman Kaukilan kylässä, Muolaassa, metsä huokaili hiljaisuudessa.  Järvet jäätyivät, ja taivas näytti samalta kuin ennenkin – kunnes 30. marraskuuta 1939 kaikki repesi.  Tykin jyrähdykset kaikuivat kuin raivoavan pedon karjunta Laatokan yllä.  Talvisota oli alkanut. Aili Maria Hätönen, tuleva mummuni, seisoi kotitalonsa portailla Muolaan Kaukilan kylässä, jossa pinjakin kasvoi. Näin mummuni minulle "huasteli", ja se kaikki jäi sydämeeni. Hän oli vielä nuori ja sydän täynnä vastuuta ja ...