Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 2, 2022.

Hyvinvointialueille verotusoikeus

  Hyvinvointialueille verotusoikeus   Pitkään ja hartaasti valmisteltu soteuudistus on lopulta saatu lainsäädännöllisesti hyväksytyksi.   Suomen historian ensimmäiset aluevaltuustot valitaan tammikuussa 2022. Uudistuksen todellinen haaste, sen käytäntöön soveltaminen, on vielä edessä.   Edellinen soteen kaatunut hallitus markkinoi uudistusta noin 4 miljardin säästöillä. Ehkäpä vahingosta viisastuneena nykyhallitus ei puhunut säästöistä mitään. Tärkeintä kuitenkin on toiminnan tehokkuuden parantaminen ja kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin entistä parempi hoitaminen.   Ihmetyttää, että hyvinvointialueelle ei alun pitäen säädetty veronkanto-oikeutta, vaan se jätettiin epämääräisen tulevaisuuden varaan, vaikka se on alueellisen itsehallinnon kannalta ydinkysymys, jota ei missään tapauksessa pitäisi altistaa poliittiselle   kissänhännän vedolle.   Maakunnallinen itsehallinto ilman omaa veronkanto-oikeutta ei ole mikään itsehallinto, vaan   kyseessä on   valtion keskushal

428

Kuva
 

428

Kuva