Omaehtoinen rakentaminen – vanha keino asumiskustannusten alentamiseksi?

Omaehtoinen rakentaminen – vanha keino asumiskustannusten alentamiseksi?
Asuntoja rakennetaan periaatteessa kahdella eri tavalla joko tuottajamuotoisesti tai omaehtoisesti. Työnjako, teknistyminen ja kaupungistuminen katkaisi tämän Suomessa ikimuistoisen rakentamisen perinteen. Perinteinen ns. hartiapankkirakentaminen ja ryhmärakentaminen ovat omaehtoisen rakentamisen tavallisimmat toteutusmuodot.
Omaehtoinen rakentaminen ei kuitenkaan edellytä varsinaisen asunnonhankkijan osallistumista rakennustyöhön. Omaehtoinen rakentamisprosessi tarkoittaa, että asukas hallitsee ja ohjaa rakentamisen resursseja asiantuntijoiden kanssa siten, että tarvittavat palvelut, rahoitus, materiaalit, rakennustuotteet ja teknologiat ovat mahdollisimman suoraan hänen päätettävissä ja käytettävissä.
Asunnonhankkija tai tulevien asukkaiden muodostama yhteisö voivat tuottaa asunnon omaan käyttöönsä omistus- tai vuokramuotoisena. Tuotantomuoto soveltuu erilaisiin hankkeisiin pientaloista kerrostaloihin. Teollisen esivalmistuksen ja fyysiseen rakentamisen osuudet voivat vaihdella tapauskohtaisesti.
Omaehtoisella rakentamisella tavoitellaan tuottajamuotoista rakentamistapaa edullisempaa ja asukkaan tarpeet ja resurssit huomioonottavaa asuntorakentamista. Toimintamalli kannustaa asunnonhankkijaa ottamaan suuremman vastuun, jossa hän voi näin saavuttaa taloudellista ja laadullista etua.
Ryhmähankkeiden ts. kimppahankkeiden onnistuminen edellyttää teknisten, taloudellisten ja juridisten ongelmien ratkaisemista sekä tietenkin kohteeseen tulevien asukkaiden sopuisaa yhteistyötä. Sotien jälkeinen maaseudulla tapahtunut talkoorakentaminen oli hyvä esimerkki tämäntyyppisestä toiminnasta.
Suomessa asuntorakentaminen on eriytynyt rakennusfirmoille, joita pankit rahoittavat. Olisi mielenkiintoista saada liikkeelle pilottiprojekteja, jossa tällaista hyväksikoettua talkoohenkeä ja luovuutta sekä yritteliäisyyttä voitaisiin suunnata omaehtoisiin rakennuskohteisiin myös Vantaalla.
Yhteiskunta voisi ojentaa taloudellisesti tukevan kätensä. Tietenkin lopullinen tavoite on asumistyytyväisyyten ja kustannustehokkuuteen pyrkiminen. Kaupunki voisi tulla tähän mukaan esim. edullisten tonttien muodossa ja valtio halpakorkoisilla sekä pitkäaikaisilla lainoilla.
Tänä päivänä rakentamistrendi on pientä, kallista ja nopeasti. Poliitikot vaativat asumishintaa alas. Sopivalla porkkanalla asunnontarvitsijat voisivat itse vaikuttaa asuntojensa hintatason alentamiseen sekä asumisviihtyvyyden nostamiseen.

PS-kuntavaaliehdokas 515

Thomas Kämper

Uusimaa

Vantaa

https://blogit.perussuomalaiset.fi/thomas-kmper/omaehtoinen-rakentaminen/

Kommentit

Suositut postaukset

Elämänkokemus.

Myrkkyinjektioilla rikotaan perustuslakia!

Kuntavaaliehdokasesittelytietoa.